Puuhakas viikko

Viikko on ollut oikein puuhakas minun mittakaavan mukaan. Maanantaista jo kirjoittelinkin. 

Tiistaina ajelin ”muumiystäväni” luo, hän oli saanut lähetyksen Japanista, jossa oli meille molemmille uusin Japanin Moomin Valley muki.


Keskiviikkona oli Herceptin piikkipäivä. Olin aamun töissä ja puolilta päivin kävin piikillä. Iltapäivästä oli vielä työpalaveri. Olin laskenut hiukan väärin tuon piikin vaikutuksen alkamisen. Jouduin ihan oikeasti tekemään töitä, etten nukahtanut Teamsin ääreen. Olin todella onnellinen, etten ollut vetovastuussa kokouksesta. Kokouksen jälkeen otinkin parin tunnin tirsat ja loppuilta menikin sitten enempi ja vähempi puoli valoilla. Piikin vaikutus tuntui vielä seuraavanakin päivänä.


 

Torstaina työpäivän päätteeksi meillä oli työporukan piknik, yhteinen kesän aloitus. Ulkona oli sen verran kylmä, että päädyimme sisäpiknikiin. Tarjoilut oli nyyttärit meinigillä. Jokaiselle oli arvottu väri, jonka mukaisesti pukeutua, tuoda ruokaa ja pieni lahja. Oma värini sattui sopivasti, se oli oranssi. Ostin oransseja irtokarkkeja ja grillisipsejä. Oli muuten hauskaa pyöriä irtokarkkilaarilla ja valkata vain oransseja karkkeja. Ei ollut ihan nopea rasti ja onneksi irtokarkkimeren äärellä ei ollut ruuhkaa, sillä tietyn väristen karkkien valikoiminen oli aika hidasta 😂 

Perjantaina kurvailin lapsukaisen luo Poriin. Hiukan jännitti jaksanko tuota matkaa ajaa, mutta se meni oikein mukavasti ja jaksettiin kierrellä vielä kävellen Porissakin. Illan ohjelmassa oli kirpputoria, Kirjurinluotoa ja pitsaa lapsen suosikki pitseriassa Nuåvossa. Nuåvossa oli italiaistyyppisiä pitsoja, oikein hyviä. Lämmin suositus paikalle, jos menet Poriin!

Jalat oli päivän jälkeen setsuuria ja illalla uni maittoi. 

Lauantai aamuna kävimme torilla aamupalalla ja samalla täydensi yrttivarastoani uusilla taimilla. Tänä vuonna on tullut hurjan paljon uusia (ainakin itselleni) makuja, mutta pääosin olen pyrkinyt pitämään straightin keittiön ja jättänyt appelsiinitimjamit yms. väliin.

 Ennen Porista lähtöä kävimme myös laitakaupungilla isolla kirppiksella. Lapsi teki löytöjä, ihanan keltaisen retrotarjottimen (ollut ehkä kakkukuvun alaosa) ja Waltarin ”Kuka murhasi rouva Skroofin”. Minä en löytänyt mitään, onneksi… kun vanhoistakin tavaroista pitäisi päästä eroon.

Mökillä meitä odotti Ukkokullan lämmittämä sauna. 

Sunnuntai on mennyt aika laiskasti, keräten voimia viimeiseen työviikkoon ennen kesätaukoa.

Iloa uuteen viikkoon!










Kommentit

  1. Paljon on viikkoosi mahtunut. Tuo väriteema oli hieno idea. Ehkä varastan sen joskus sopivaan koloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi väriteema oli tosi huippu juttu. Jos osallistujia on monta voi samaa väriä olla useammalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli