Minä ja linnut

 Linnut ovat elämässäni nyt vahvasti… 

Viikonloppuna oli niin surkea keli, etten viitsinyt lähteä yksin mökille kun Ukkokulta oli reissussa. Maanantaina alkoi vanne kiristää päätä erilaisine hässäkköineen (muumimuki tragedia ja epäonnistunut järjestelmä päivitys töissä), joten päätin kurvata mökille. Tänään tiistaina työpäivä meni etäillessä ja keskiviikko aamuksi kurvaan työpisteeseen.

Tänään olikin sitten the lintupäivä. 

Ensimmäinen kopsahdus kuului ennen seiskaa ja sai mut nopeasti nousemaan sängystä. Eteisen ikkunaan kopsahti tipu nro 1. Vein pökertyneen tipun vierelle terassille lämmin vesipullon (eihän se oikeasti kauaa lämmitä, mutta itsellä olo, että tein jotain) ja kävin aamu-uinnilla. Asiasta aidan seipääseen nyt oli järvessä vuoristopuron raikkaus.

Lintu oli uimisen aikana päässyt jo jalkeille. Avasin työkoneen ja aloitin työt. Jonkin ajan kuluttua kuului makuuhuoneen ikkunasta kops ja tipu nro 2. oli kanttu vei pihalla. No, tällekkin vein kuumavesipullon.

Töiden lomassa kävin välillä katsomassa tilannetta. Tipu nro 2.  selvisi jaloilleen ja lopulta jatkoi matkaansa nopeammin kuin tipu nro 1. Molemmat kuitenkin jatkoivat matkaansa hiukan toiuttuaan, joten tarinalla oli onnellinen loppu. 

Oletan kyseessä olevien lintujen olevan rastas ja räksä.


Tänään kävin uimassa aamulla ja illalla. Kuvista välittyy veden kylmyys….




Huomen aamulla en taida ehtiä uimaan kun pitää lähteä seiskalta kolkuttelemaan töihin ja sitä ennen pitää pakata kimpsut ja kampsut.


Niin kauan käyn uimassa kun rappuset on paikoillaan, ennen kuin ne nostetaan talviteloille…

Kommentit

  1. En olisi kyllä keksinyt lämminvesipulloa linnuille laittaa, hölmönä vain olisin surkutellut reppanoita, kun tuolleen ikkunaan tömähtävät. Ja nyt kun teille nuin kävi ja tänään olen meidän olohuoneen ikkunan takana katsellut lentäviä mitä-lie-lintuja ja miettinyt, että joko ne talipalloja hinkuaa, niin olen tyytyväinen, ettei tuo Mursu sitten pessytkään sitä ikkunaa :D
    Vaikkei siitä auringonpaisteella ulos nää, on se niin likainen.... Mutta jos keväällä sitten, ei sitä enää ennen talvea kannata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä tuo lämminvesipullo tuli mieleen. Sano niille teidän ikkunan takuisille tirpoilleterveisiä, että auringonkukat on melkein jo perillä 🙈.

      Mä oon miettinyt ikkunoihin jotain ikkunatarroja, mutta en tiedä onko niistä apua. Ikkunat olen hyvällä omalla tunnolla jättänyt pesemättä😉

      Poista
    2. Ehkä jotkut tarrat vois auttaakin.
      Me voitais hei ihan hyvin tehdä vaikka joku kerta tärskyt tonne meidän "cityyn", niin sun ei tarvi välttämättä koukata tänne? Kun me kuitenkin käydään siellä vähintään kerran viikossa, niin voidaan ihan hyvin ajella ja hoitaa kaupassa käynti samalla.
      Ei niillä auringonkukilla kiire oo, mutta pääsisit eroon niistä 😂

      Poista
    3. Mä käyn usein siellä moikkaamassa herra Tokmannia. Mulla on vko43 loma. Kun saan vähän sitä viikkoa suunniteltua niin laitan viestiä.

      Poista
    4. Jes, tehdään niin. Sen viikon perjantaina ollaan siellä jo aamukahdeksalta (verikoe terkkarissa), mutta muutoin meillä ei oo sille viikolle ainakaan vielä varattuna mitään.

      Poista
  2. Sä olet hyvä ihminen sillä useimmat eivät välitä luontokappaleista yhtään mitään.
    Olen miettinyt että auttaisikohan tuo kylmissä vesissä uiminen parantamaan pintaverenkiertoa joka on todella heikko?
    Mulla ei pelkästään jäädy, vaan sormet menee täysin valkoisiksi jo nollassa asteessa ja se on suuri onglema, Tosin mä olen niin kova palelemaan ettei kylmässä uiminen oikein houkuta mutta jotain tässä pitäisi keksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tällainen hentomieli, heikompia pitää auttaa.

      Kylmässä uimisella on kyllä pintaverenkiertoa piristävä vaikutus. Tuttavani joskus hulluttelu jalkoja vuoroin kylmävesiämpärissä ja lämminvesiämpärissä. Tuumasi sen auttavan.

      Poista
  3. Todellinen lintukuiskaaja - arvostan!! Kopsahtelee välillä meidänkin akkunoihin, mutta onneksi kurkkiessani huomaan vain höyhenen tai pari... lämminvesipullo loistoidea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein ne onneksi selviävät. Jos näyttää, että tirppa ottaa pitkään lukua tai on tosi kylmä, niin sen voi ottaa suojaan pahvilaatikkoon, että tipu saa toipua rauhassa. Jos tipu ei seuraavana päivänäkään ole toipunut lähtökuntoon, niin voi yrittää toimittaa alueen ”villieläinhoitolaan”. Tämän tyyppisen ohjeen löysin eilen googlaillessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Hyvää ystävänpäivää