Syysloma

Mulla on tämä viikko syyslomaa. Itseasiassa loman piti olla vasta viikon päästä, mutta erinäisen häröily vuoksi se onkin tällä viikolla. Mitään erityisiä suunnitelmia ei lomalle ole. Viikon teemana on ”Lepoa ja mukavia asioita”.

Viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa koko perhe yhdessä mökillä. Vein perjantaina lapsukaiselle tavaroita ja olin yön siellä ja lauantaina ajeltiin mökille. Mikäs sen mukavampaa, sää suosi ja käytiin Tampereella Ikeassa. 

Viikonloppuna pääsin vielä uimaan, mutta sunnuntaina ukkokulta ja lapsukainen nosti laiturin rappuset, joten mun uimakausi tyssäsi vähän kesken. 




Lomalla on aikaa juoda vähän ”fiinimpää” kahvia tai no ihan peruskahvi, mutta vaahdotetulla maidolla.


Suppiksia sain vielä viikonloppuna kerättyä. Jäisinä niitä oli tosi helppo kerätä, mutta kun oli harmaa päivä niitä oli aika vaikea nähdä.

Eilen oli mukava päivä. Meillä oli pikatreffit Pöllön kanssa 🧡. Olipa ihana nähdä livenä, vaikka vain pikaisesti. 

Kävin myös hakemassa auton talvirenkaat ja samalla moikkaamassa karvakavereita. 

  



 

Oon pitkään etsinyt puurojoulukalenteria. Vihdoin löysin. Samassa hyllyssä oli myös kaakao-, välipala-, Piltti- ja teejoulukalenteri. Vaihtoehtoisia kalentereita oli niin montaa eri vaihtoehtoa, joten lopulta en osannut ostaa mitään.  

Vähän on sellainen tunne, että kun riittävästi arvon, niin ei ole mitään kalenteria jäljellä.





Tarvitsen mökille kaapin ja kotiin mm. jalkalampun. Niitä olen metsästänyt kierrellen ja kaarrellen kaupoissa sekä selannut ankarasti tori.fi:tä. Itseasiassa kaapin olenkin jo löytänyt. Tori.fi löysin yhden upean lampun, mutta se meni sivu suun, kun en olisi päässyt hakemaan sen kuin vasta perjantaina tai olisin päässyt, mutta en malttanut ajaa Helsinkiin viikolla, kun olen menossa sinne kuitenkin perjantaina. 

Joulu on kovasti jo esillä joka puolella. Aluksi ärsytti, mutta nyt niitä on kiva katsella. Paino sanalla katsella, sillä edelleen tavaraa on liikaa näihin neliöihin.


 

Nyt on jo keskiviikko eli loma puolessa. Voi tätä ajankulua…







Kommentit

  1. Oli tosi kiva tavata vaikka pikaisestikin, saada kasvot nimelle, kenen kanssa täällä höpöttelee ja ajatuksia vaihtelee 😊 Seuraavalla kerralla otetaan ihan ajan kanssa; joko siellä, täällä tai tuolla - paikkoja kun on mihin treffit sopia.
    Piltti-joulukalenteri??? Mursun kanssa mietittiin, että Piltti-ikäiset ei kyllä taida vielä joulukalentereista paljon perustaa, on varmaan tarkoitettu enempi vanhemmille tai isommille sisaruksille?
    Me käytiin sunnuntaina naapurikaupungissa herra Tokmannia tapaamassa ja nyt kun olen ainakin kuukauden verran ollut karkitta (jos ei Mynthoneita lasketa), niin katselin osin kauhuissani ja osin nauraen sitä hirvittävää suklaa- ja karkkimäärää mikä siellä oli! Sitä oli ihan valtavasti, tuntui ettei järki edes käsitä sitä määrää 😲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ajan kanssa 👍 Se Piltin kalenteri oli myös välipalakalnteri. Sitä en katsonut tarkasti, mutta siellä on varmaan terveellisiä niitä välipalasoseita pienille ja miksei isommillekin. Mä oon aina joskus syönyt niitä hedelmäsoseita välipalana.

      Mäkin olin karkitta varmaan kuukauden kunnes hammaslääkärikäynti katkaisi kamelin selän, mutta se on ihan oma tarinansa…

      Poista
    2. Kyllä mäkin niitä Pilttejä joskus ostan; sekoitan maustamattomaan jugurttiin tai puuroon lisämakua antamaan. Tai joskus kun ollaan ajelemassa ja on olevinaan niin terveellistä, niin terveellistä (hah), niin ottaa just jonkun tuommoisen karkin sijaan 😜

      Poista
    3. No, mutta kun on välillä niin ”terveellinen”, niin sitten voi välillä olla vähemmän 😄

      Poista
  2. Juur tuo ”Lepoa ja mukavia asioita” on oikea tapa viettää syyslomaa, ihmiset kun tuppaavat tekemään jos jonkinlaisia työlistoja ja stressaavat sitten niitä. Suppikset on hyviä, yhden kaverin mailla on helkutan paljon suppiksia ja hääp on niitä mulle tuonut jokusen kerran. Talvirenkaat on hyvä asia vaikka sääennuste näyttää näille selkosille ensi viikoksi lämpöisiä kelejä mutta me kaikki tiedämme kuinka epäluotettavia ennusteet ovat, joten parempi talvirenkaat alla kuin varastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on opettanut… Talvirenkaat ei oo vielä alla, mutta on autossa. Tarvittaessa sitten vaihdan ne vaikka itse parkkihallissa. Tosin vanhemmiten musta on tullut laiska ja oon usein ulkoistanut tuon pienemmän auton renkaiden vaihdon. Toisen auton renkaat on suosiolla rengashotellissa ja tilasin juuri vaihdon. Nyt sitten jännittelen mitä säätä silloin on…

      Poista
  3. Pilttijoulukalenterihan sopisi hyvin puurojoulukalenterin kanssa kimppaan. Minä en enää haali lisää avattavaa joulukuuksi.
    Loma on hyvä ottaa loman kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vielä arvon minkä joulukalenterin haluan. Perinteisesti ( ja ”laihialaisena” ) ostan jäljellä olevista joulukalentereista jonkun viime tinkaan alennuksella.

      Poista
  4. Joskus loma yllättävään aikaan voi olla hyvin antoisa. Oletkin ollut ihailtavan aktiivinen, tehnyt mukavia asioita. Meillä miehellä on kahvikalenteri, tyttärellä puurokalenteri, pojalla kaakaokalenteri ja minulla hillokalenteri. Viime vuonna ostin kummipojalle keksikalenterin, niitä tai pop corn -kalentereita en ole vielä tänä vuonna nähnyt. Tykkäisitkö sinä kuitenkin jäätelökalenterista? T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelökalenteri olisi huippu. Hillo-, keksi- ja popcorn kalenteri onkin vieraampia tai Oreo kalenteri on joskus ollut.

      Poista
  5. Enpä ole tiennyt että moisia kalentereita on olemassa, mihin tämä maailma on menossa! 😁

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli