Kotona

Eilen oli operaatio, jota odottelin yli vuoden. Minun onnekseni juuri meidän sairaalassa oli yksi lääkäri, joka tekee ko. leikkauksia, eikä minun tarvinnut mennä mihinkään muualle. Leikkaukseen pääsy venyi syöpähoitojen takia, koska ne piti olla ensin käytynä.

”Vika” löytyi kun tutkittiin rintasyöpää ja otettiin tarkempia kuvia. Se on itseasiassa näkynyt aiemmissakin kuvissa, mutta siihen ei silloin ole osattu kiinnittää huomiota kun se on harvinainen ja näissä uudemmissa kuvissa se näkyi toki paremmin. Moni vaiva vuosien varrelta sai selityksen... 


Täytyy sanoa, että hoito sairaalassa oli todella hyvää ja eikä kipua tarvinnut kohdata yön yli reissun aikana. Sairaalassa oli hyvä olla. Sinällään hassua kun vuosien takaiset muistot sairaalassa olosta on olleet aivan toisenlaiset.


Tänään kotiutuessa odotti ”iloinen yllätys”, hissin huolto. Itku meinasi päästä, hyvä kun jaksoi taksissa kotirapulle kävellä ja pitäisi kavuta 8 kerrosta. En olisi millään pystynytkapuamaan.  Onneksi naapurirapun hissin huolto oli vasta huomenna. Nippa nappa jaksoin kävellä kerroksen ylös, kipittää saunaosaston läpi ja kerroksen alas. 

Päivä on mennyt nuokkuessa. Huomenna pitäisi sitten jaksaa jo käydä kävelemässä, vaikka vain korttelin ympäri muutamaan kertaan ja siitä sitten kunnon mukaan vähän kauemmaksi.


Kommentit

  1. Onnea kotiutumisesta. Tuo kerrosjumppa on kyllä vaativaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Tuossa kunnossa en olis selvinnyt ylös, mutta tosiaan onneksi naapurirapun kautta pääsi. Leikkaus ja koko yön särkylääke douppauksen jälkeen oli aika tööt.

      Poista
  2. Todella hieno kuulla että sulla oli kivuton sairaalareissu, ne on yleensä aika rankkoja kokemuksia ja vaikka omat vaivani ovat mitä ovat, niin leikkausten jälkeiset kivut ovat hyvässä muistissa ja ne eivät ole mitään mukavia muistoja.

    Hissiremontit ovat vähän kyseenalainen asia, toki on haastavaa järjestää remontin ajaksi "varahissiä" mutta kun tiedetään että on olemassa ihmisiä joilla on rajoitteita, niin heitä ei ole ajateltu kyllä ollenkaan. Rappukaiteet tulisi suunnitella kerrostaloissa niin että niihn saa asennettua sellaisen kaidehissin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän särkylääkkeitä aika vähän, joten toleranssi ei niihin oo kasvanut ja kyllä ne melkoisia mömmöjä on, jota sairaalassa sai. Mulla on positiiviset kokemukset kivunhoidosta tästä ja edellisestä leikkauksesta.
      Varahissi olisikin aika hyvä, tosin kustannukset taitaisivat nousta suhteessa tarpeeseen. Ei sekään toki kiva ole, että joutuisi olemaan vaan kotona 1-1,5kk, jonka hissiremontit kestää.

      Poista
  3. Auts - tuttu kyltti. Ukkokultani käyttää juuri samoja työssään.
    Onneksi oli toinen rappukäytävä ja uudemmassa postauskessa selvästi jo hissi toimii - kun olet lähtenyt akiivisesti reippailemaan, hyvä sinä!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli