Eranto ja eksymä eli risteilyllä "kadonnut"

Nonnii, risteilyltä on palattu ja kotona ollaan…

Paluu arkeen on jo alkanut. Tosin se paluu ei käynyt ihan suorinta reittiä vaan jäinkin sitten vielä Helsinkiin ja sitä myöten tuli yksi väärin syöntipäivä lisää. Eli erantoa ja eksymää osui matkaan.

En syönyt siis laivalla kuin olin suunnitellut. Yritin luoda itselleni turvallista strategiaa ja kysellä vähän vinkkejäkin, kun oma "luovuus" näiden ruokien suhteen on vähän sitä sun tätä...

Ensimmäinen päivä meni hienosti, onnistuin huomioimaan erannon. Toisena päivänä sitten repsahti syöminen. Syötyä tuli mätiä, smetanaa, tummaa leipää yms. suolaisiaherkkuja, mutta jälkiruokiin en juurikaan koskenut.
Kolmantena päivänä erehdyin valitettavasti syömään, jopa makeisiakin . Syyttää en voi kyllä ketään muuta kuin itseäni ( vaikka mieli tekisi =D), mutta täytyy todeta, että ohjelma oli kyllä suunniteltu niin hassusti että ruokailuvälit oli mitä sattui. Henkilökohtaisesti epäonnistuin siis ennakoinnissa.

Voin ylpeillä ainoastaan siitä, etten ottanut alkoholia tippaakaan. Tiedä sitten kumpi on parempi syödä huonosti kolme päivää vai ottaa lasi, kaksi punaviiniä.

Viime yönä näin painajaista, että olin jakanut rötväilyä ja syönyt aamupalaksi hodarin. Olipa muuten aamulla ihana tunne huomata, että se oli vain unta ja saatoin hipsiä keittiöön tekemään oikeaa rahkamössöä.
Ajattelin, että tämä on nyt minun tankkaus ja loppudieetin aikana ei sitten enää tarvitse tankkailla. Tarvittaessa, vetäisen vielä ylimääräisen viikon Superdieettiä.

Reissulle lähtöpäivän aamuna vaaka vilautteli edelleen mukavia lukuja ja vaaka oli jo alle 69kg. Kaihoisin mielin pomsahdan vasta vaa’alle maanantai joutuen toteamaan, että kolmen päivän rötväily toi aivan varmasti pari viikkoa takapakkia.

Nyt lähden tutustumaan ensi viikonruokavalioon ja sitten pihatöiden pariin.

Aurinkoisen ihanaa Helluntaita ja tsemppiä!








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli