Vaalisunnuntai ja tuhlaajatytön kotiin paluu...



Nyt on loma lomailtu ja kotona ollaan. Lomaan on mahtunut tosi paljon mukavaa tekemistä; oleilua, liikuntaa ja kuntotesti sekä liikaa herkkuja =/, niin ja se lasillinen punaviiniä (huom. vain yksi lounaalla).



Kuntotesti antoi itselleni uuden suunnan liikkumiseeni. Laitan siitä oman postauksen ensi viikolla. Suosittelen kyllä kaikille aina välillä testausta. Itseni testi pysähdytti, havahdutti ja sai miettimään tavoitteitani uudelleen.



Ulkona on ihanan aurinkoinen sää, joten samalla kun käytte ulkoilemassa, niin muistakaa käydää äänestämässä.
On tärkeää, että ihmiset muistavat oikeutensa äänestää ja käyvät äänestämässä, minusta se on jopa velvollisuus. Itse seuraan aika paljon politiikkaa ja näen hurjan tärkeänä sen, että ihmiset osallistuvat ja ovat aktiivisia tai vähintään käyvät edes äänestämässä. Olen myös nähnyt sen, että suurimmalla osalla politiikkaan osallistuvista on aito halu vaikuttaa ja hoitaa yhteisiä asioita vastoin yleistä uskomusta. Politiikkahan on pohjimmiltaan vain yhteisten asioiden hoitamista. 

Itselleni ei ole koskaan tuottanut ongelmaa löytää omaa ehdokastani, mutta ymmärrän kyllä myös senkin tuskan. Rohkeasti vain kyselemään ehdokkailta asioista joita pitää itselleen tärkeinä (nyt tosin rupeaa olemaan vaikeaa). Vaalikoneitakin on olemassa hurja määrä, joita voi käyttää päätöksensä tekemiseen.

Aurinkoista vaalisunnuntaita!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli