Peilin edessä





Tänään menin peilin eteen jälleen kerran ja pohdin mitä haluan. No ei siitä sen enempää, olen kirjoittanut aiheesta aika monta kertaa, eikä se haluaminen ole mihinkään muuttunut. Olen pohtinutikovasti sitä miten saan tasaisuutta tähän touhuu. Hetken jo mietin lähteväni jälleen kerran mukaan Superdieettiin, mutta maltoin mieleni ihan siitä syystä, että marras-joulukuu on sen verran repalainen menoineen, joten en pystyisi noudattamaan ohjelmaa 100%, ja kun tiedän itseni niin hyvin en lähde itseäni kiusaamaan. Tammikuussa voin harkita tilannetta uudelleen.


En ole yrityksistä huolimatta vielä ottanut kuntosalia mukaan liikuntaohjelmaan. Asetan marraskuun tavoitteeksi päästä käymään kuntosalilla eli avata kuntosali "kierre". Se sopisi hyvin liikuntakarttaani jumpissa käymisen, kävelyn ja hölköttelyn lisäksi. Mitään salihirmua musta ei taida koskaan saada :D.

Tänään kaupoilla käydessä pongasin ihanan kukkakimpun, jonka ostin piristämään tämän kaamoksen keskellä. Pimeys on melkoinen kun tuo vähäinen lumikin suli. No 1,5kk päästä alkaa jo valostumaan.


Päivän syömiset on listattuna loppuun. Tiedän niiden olevan vähän alimitoitetut, mutta tänään ei ollut ohjelmassa liikuntaa ja viikonlopun mässyily "painaa" vieläkin.

Päivän appeet
Banaani
Salaattia ja porkkanakeitto
Kanasalaatti
Omena

Ilon kautta arkea!



Kommentit

  1. Voi vitsi, oisit vaan lähtenyt SD jo nyt! Mullakin on monta reissupäivää marraskuussa ja 100% noudattaminen ei onnistu, mutta silti aika tuntui nyt oikealta - ei sen tän oikeammaksi odottelemalla mulla muutu, kun ei ole tähänkään asti muuttunut :-D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli