Lankojen hamstrausta ja eka syto



Mun langoista on iso osa varastossa ja päätin, että haluan tehdä itselle pyllyttiminen syksyksi ja talveksi. Muutaman lankakerän löysin lähijemmasta ja sainkin hyvän syyn mennä Tokmanniin ämpäritarjouksen perässä. Nälkä kasvoi syödessä ja toisessa kaupassa oli uusia värejä, joten lopulta ostin 2 ämpäritarjouksen eli 4 x seiska per ämpäri. Kävin myös ostamassa muutaman alkoholittoman inkiväärioluen.



Vähän jo aloittelinkin. Omasta mielestä näistä ihan kivan värikästä.


Laiskiainen ei ole kovin kova koristelemaan itseään, mutta ”heräteostoksena” päätin käydä laittamassa itselle sytokynnet. Kävelin ex-tempore ovesta sisään ja viiden minuutin odottelulla istuin jo ihka ekaa kertaa geelilakkauksessa. Näiden pitäisi kestää 2-4 viikkoa, katsotaan kuin käy. 


Tänään oli ensimmäiset sytot
Kotimatkalla pysähdyttiin hakemaan luumuja velipojan puutarhasta. Olisin kauhonut niitä enemmänkin, mutta rankkasadekuuro yllätti. Lapsikuoro tuli äidille
 


Olo vielä semi-hyvä, pahoinvointilääkkeet on vielä purrut. Toinen pahoinvointilääke on pitkävaikutteinen ja sen pitäisi kestää 5 vrk. Kiitos Kelan lääke maksoi vain 4,50 € omavastuun verran, oikea hinta olisi ollut  n. 90€. 


Lapsukainen toi äitylin mökille ja lämmittää vielä saunaa, johon kohta päästään, aika luksusta kun Ukkokultakaan ei ole nyt passaamassa.

Iloa ja valoa viikonloppuun!

Kommentit

  1. Tsemppiä sytoihin 💕 Toivotaan, että pahoinvointilääkkeet auttaa, eikä sun tarvi kärsiä pahoinvoinnista, mieluiten lainkaan.

    Onneksi mä en ole hakenut postia koko viikolla - kiitos e-laskujen, laskut tulee suoraan pankkiin ja muut postit säilyy aina lauantaihin asti. Tällä tarkoitan sitä, että kun harvoin tulee muuta postia kuin juuri nuo ämpäritarjoukset, niin olen tällä viikolla välttynyt niiltä :) Tänäänkin jätin koko kaupassa käynnin väliin, Mursu kävi yksin kaupassa.

    Kiitos Kelan ja verojen meillä on varaa noihin kalliisiin lääkkeisiin - ja kalliisiin hoitoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoinvointi on pysynyt onneksi pois. Täytyy sanoa, että olen kyllä tyytyväinen veronmaksaja kun miettii mitä olen saanut vastineeksi; useamman tutkinnon ja leikkauksia ja nyt nämä lääkitykset.

      Seiskaveikan ämpäri tarjous oli 4 kerää 12€ ja se 🪣

      Poista
  2. Toivottavasti paha olo pysyy poissa. Nykylääkkeet on ilmeisesti aika hyvin tehoavia. Ämpäritarjouksista en ole edes kuullut. Laitoin aikaa sitten "ei mainoksia"-lapun oveen, kun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi pahaolo on ollut onneksi pois.

      Seiskaveikan ämpäri tarjous oli 4 kpl 100g keriä ja ämpäri. Eli 3 € kerä ja ämpäri kaupan päälle 🤭

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuosi 2022 on startannut

Juhannusta, muuta juhlaa ja vähän murhetta

Elokuun ihanat illat ja yöt