Teatteria ja ulkoilua


 Pitkästä aikaa oli vähän energisempi viikonloppu. Vaikka säteet väsyttävät, on se väsymys ”helpompaa” kuin sytoista. Säteitä on yhdeksän takana ja kuusi edessä. 

Perjantaina uskaltauduin teatteriin, maskin kanssa tosin. Kävin katsomassa Timo Sandbergin dekkariin perustuvan Koston kierteen. Tarinaa kertoi kansalaissodan jälkeisestä ajasta, jolloin kahtia jakautuminen näkyi yhä. Ei helppo aihe, mutta hyvin toteutettu kokonaisuus (lavastus, näyttelijät yms). Mielenkiintoa lisäsi, että tarina sijoittui Lahteen ja lähiseudulle. Lämmin suositus näytelmälle, jota tosin ei enää ole kuin yksi esitys. Jos et näytelmää pääse katsomaan niin tuo etsivä Kekki seikkailee kuudessa Sandbergin kirjassa. Kirjat sijoittuvat kansalaissodasta 40-luvulle.

 

 

Lauantaina ja sunnuntaina aktiivisuutta oli ulkoilut. Tein molempina päivinä reilun tunnin lenkin, sunnuntaina vähän pidemmän.  


Sunnuntaina tutustuin myös ulkoliikuntavälineisiin. 





Kaupasta oli laskiaispullat loppuneet. No, ostin pullapitkon, hilloa ja valmiskermaa. Hyvin toimi.



Jälleen kerran sain tekstikenttään sekaisin… Huoh…

Kommentit

  1. Ihana tapa syödä laskiaispullaa! Teatterissa käyminen on aina kivaa ja voimaannuttavaa. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin toimi nuo ”ernu” laskiaispullat. Teatterissa on aina mukava käydä. Erityisesti pidän musiikkiteatterista, mutta myös muista.

      Poista
  2. Hienot laskiaispullat. Tuo Sandberg on lasteni isän tuttu, joten yksi kirja on minullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskiaispullat maistuivat oikein hyvälle. Sandberilla on mukavan rouheita dekkareita.

      Poista
  3. Teatterissa käynti on jäänyt hävettävän vähälle, viime kesäinen kesäteatterikin täytyi perua helteiden takia - tosin se helle taisi sitten lopulta muuttua kaatosateeksi 🤭
    Alle parikymppisenä tuli käytyä paljonkin teatterissa, kun naapurit olivat siellä töissä; pääsin usein katsomaan esityksen ennen ensi-iltaa pidettävään ns. omaisten näytökseen heidän siivellään.

    Mulla on yksi lahjaksi saatu Sandbergin kirja, jota en ole kyllä lukenut. Sandbergin tuotantoa selatessanne arvaatte varmaan mikä se niistä on 😂

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli