Uusi viikko ja vähän viikonlopustakin

 Viime viikko humpsahti vauhdilla. 

Työkuvioista sen verran, että olen edelleen niin onnellinen, että aloitin työt kevyemmällä kuormalla (ja että pääsin aloittamaan työt), kun näilläkin tunneilla tuntee olleensa töissä. Toki tietysti alkuun muutenkin on rankempaa kun joutuu ottamaan uusia asioita haltuun, palauttelemaan vanhoja ja työmatkaliikunta 😀. Tänään oli siitä mukava päivä, että koko työporukka oli aamusta paikalla kun oli tiimikokous, näin vihdoin kaikki. Meillä väki tekee edelleen paljon etätyötä, joten kaikkia ei välttämättä joka päivä näe. 


Viikonloppuna ehdittiin Ukkokullan kanssa myös hieman mökkeillä ja tiirailla muuttolintuja. Tuosta järkkäristä kuvien siirtäminen on tylsää, niin tulee välillä oikaistua 🙈. Linnut lienee isokoskeloita.

 






Sain myös koulittua veljeltä saamiani tomaatintaimia. Ne on onneksi vielä niin pieniä, että ne on helppo kuljettaa viikoksi kotiin ja viikonlopuksi mökille korissa. Taimia on kahta laatua eli perinteistä Money Makeriä ja keltaista pikkuista amppelitomaattia, jonka nimeä en tiedä.


Katselin lauantaina Charlesin kruunajaisia. Komeat kinkerit kaikkiaan ja tällaisena tasavaltalaisenakin tykkäsin seurata historiallista tapahtumaa.



Ihan pakko on myös laittaa kuva vuodelta 2020 itsestä ja noista punahaalaripojista. Punahaalaripojat on noita Red Arrows kavereita, jotka tuolla kruunajaisissakin lenteli. Red Arrows on Britannian ilmavoimien akrobaattijoukko, joka kiertää ympäri maailmaa lentonäytöksissä. Vastaava porukka kun Suomen ilmavoimien Midnight Hawks.



Iloa ja valoa viikkoon!

Kommentit

  1. Hieno kuva poikein kanssa. Minullakin oli telkkari auki kruunajaisten ajan. Hevoset oli hienoja.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin katseltiin kruunajaisia ja viestiteltiin samalla äidin ja siskon kanssa tilaisuuden kulusta.
    Minusta oli hellyttävää, miten pikku prinsessa katsoi ylpeänä isä-Williamia "tuo on MINUN isoveljeni, joka kantaa kuningas-isoisän laahusta", kun tilaisuus oli lopussa 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli