Laiskiaisen joulukalenteri: Tarinoita Kinttulan kylästä, luukku 21

Kyläläiset veivät metsään lyhteitä ja siemeniä eläimille, se on kylän yhteinen joulun valmistelutraditio. Pikkuinen Hirvosen Maija oli nähnyt edellisiltana tähdenlennon ja toivoi joululahjaksi oravaystävää.

Aamun sarastaessa Maija kiirehti metsään isänsä rinnalla, sylissään pieni korillinen pähkinöitä ja siemeniä. Maijan toive oli kulkenut mukana hänen ajatuksissaan koko yön, ja hän uskoi vahvasti, että tähdenlento kuuli hänen salaisen pyyntönsä. Kun he saapuivat perille, metsä huokui talven taikaa.

Maija pysähtyi vanhan kuusen juurelle ja asetti varovasti koriin viereen muutaman pähkinän. Hetken ajan kaikki oli hiljaista. Sitten oksien välistä kurkisti pörröinen häntä, ja pian pieni orava hypähti alas kuuselta suoraan Maijan eteen. Se tirkisti häntä tummilla nappisilmillään kuin kysyen, olivatko herkut todella hänelle.

Maijan sydän löi nopeammin, kun hän kuiskasi: "Hei pikkuinen... oletko sinä se, jota toivoin?"

Orava nappasi varovaisesti yhden pähkinän, istahti siihen Maijan viereen ja ryhtyi mutustelemaan. Maijan isä katseli hetken hymyillen, ennen kuin viittasi hiljaa, että oli aika jatkaa matkaa.

Kun he lähtivät takaisin kylään, Maija vilkaisi vielä taakseen. Siellä orava istui edelleen korin vierellä, mutta nyt sillä oli pähkinä hampaidensa välissä – aivan kuin lupauksena ystävyydestä.

Siitä päivästä eteenpäin Maija vei metsään pieniä herkkuja ja aina, kun hän saapui, orava ilmestyi paikalle. Se oli alku elinikäiselle ystävyydelle, joka alkoi yhdestä tähdenlennon toiveesta ja oravan pienestä luottamuksen osoituksesta.