Siirry pääsisältöön

Torstai on toivoa täynnä

Tänään julkistettiin yhteisvalinnan tulokset. Meillä ei tänä vuonna enää tarvinnut jännittää, mutta monessa ystävän perheessä oli tänään ilon hetkiä ja mutta myös harmitusta. 

Onnittelut kaikille opiskelupaikan saaneille! 

Tänään ostimme ensimmäiset varhaisperunat. Ne oli oikein makoisia vaikka ne oli ruattalaisia. Minä söin perunat salaatin ja nakkien kera kun en sillistä piittaa. Nakit maistui oikein makoisilta, ehkä sillä oli vaikutusta, etten ollut syönyt niitä kahteen kuukauteen 😀.


Kotvasen kuluttua alkaa saada oman maan satoa. Mukavan kokoisia raakileita on jo olemassa. 

Veljeltä sain kurkuntaimen. Kurkkua mulla ei olekaan ollut kasvamassa, ainoastaan tomaatteja, porkkanoita, salaatteja ja yrttejä.

Syreeni kukkii upeasti. Ensimmäistä kertaa noin upeasti meidän pihalla. En siis turhaan kärrännyt viime syksynä lisää multaa niiden juurelle ja lannoittanut. Kitkutellen kasvaneet pensaat ovat ottaneet myös kasvupyrähdyksen.


En oikein ymmärrä miten taas ollaan torstaista, minä se jaksan aina vaan ihmetellä ajan kulkua 😂. Vähän aikaa kun ihmettelen, se onkin sitten jo perjantai 🤣.

Tänään on ollut mukavan aktiivinen päivä.

Nyt höyhensaarille, öitä!



Kommentit

  1. Ihanan näköisiä perunoita. Minun pitänee ensin kuluttaa vanhat jääkaapista ennen kuin voin ostaa uusia.
    Ajan eteenpäin kiitäminen on kyllä uskomatonta. Päivät, viikot, kuukaudet vain hujahtaa ohi. Eipä tartte valittaa pitkästymistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet potut on todella hyviä.

      Juu on se hyvä että aika menee nopsaan.

      Poista
  2. Peri kertaa on ruåttalaisia perunoita syöty. Ihan hyviä nekin oli ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei voi valittaa ruattalaisia pottujen kasvatuksesta 😀

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mä en oo vielä "päässyt" kuin espanjalaisiin mansikoihin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olemisen sietämätön keveys

Hui hulinaa melkoista haipakkaa on viime päivinä ollut. Oon yrittänyt pysyä kovasti kartalla. 

Kiireisen laiskan eväät haettiin matkan varrelta kaupasta. Ei terveellistä, mutta helppoa. En muista milloin olisin syönyt lauantaimakkaraa. Aika harvoin tulee tuota nostalgiaherkkua syötyä.

Mittailin eilen makkarin lämpötilaa, se on just passeli +18. Itse pitäisin lämmön vielä matalampana +16 olis ihan paras, mutta on kuulemma liian kylmää ukkokullalle. Heh, kirjoitin aluksi nuo luvut miinusmerkkisiksi 🤣. Vaikka oon mie kyllä nukkunut ulkona -18 asteessa makuupussissa.
Eli viileän aktiivista arkea on vietetty 😄. 


Shampanjaa ja vaahtokarkkeja

Piti keksiä raflaava otsikko ja mieleen tuli vanha tv-sarja, shampanjaa ja vaahtokarkkeja. Sarjasta en muista mitään, mutta nimi oli kiva. Sama "teema" telkan äärellä istuminen, itseasiassa olin tv-kyläilemässä. En muista milloin olisin ollut vastaavalla vierailulla, kylässä ihan vain telkkaa katsomassa. Illan teema oli lätkä. Matsia porukalla katsellessa tarjolla oli irtareita ja nachoja. Onneksi herkuilla oli monta jakajaa ja herkkujen jämät jäi kyläpaikkaan, sillä muuten olisi käynyt huonosti.

Tänään syömiset jäi hiukan epämääräisiksi. Aamupalaksi maksisleipä, lounaaksi kanakeitto ja banaani, illan ruuat oli sitten taas maksisleipä ja niitä herkkuja. Iltapalaksi pari paahtoleipää... Kiire (ja laiskuus) mikä ihana tekosyy.
Huomenna sitten ihan kunnon ruuat.



Työreissulla

Aamulla hyppäsin matkaan ja kilkuttelin muutama sata kilometriä työhön liittyvään seminaarin. Huominen päivä vlerähtää vielä täällä mielenkiintoisten asioiden äärellä. 
Täällä on ollut hyvät appeet, vähän liiankin hyvät. Kuvassa on kevyt illallinen 😄.
Paljosta istumisesta huolimatta olen saanut päivän aktivisuustason saavutettua ja vältettyä, ettei yhtään passivisuus leimaakaan ole tullut. 
Leppoisaa tiistai-iltaa!