Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Joulukuun 10.

Kuva
 Tämä viikko tuntuu jotenkin kulkevan paljon hitaammin kun edeltäjänsä. Liekö syynä lähestyvien vapaiden kaipuu. Herätyksiä työn ääreen vielä kuusi. Herkkukalenterin anti on ollut hyvää, mutta toistaiseksi pääosin kahta erilaista makeista yhtä keksi päivää lukuunottamatta. Onko teillä kokemuksia lumikengistä? Olen päättänyt ostaa sellaiset itselleni joululahjaksi. Mitä pitäisi ottaa huomioon? Hinta skaala tuntuu olevan melkoinen 35€ - 150€ löytyy montaa variaatiota. Ihan pienempiä lumikenkiä ei ”painavia-ajatuksia” mukanaan kantavan laiskiaisen kannata ostaa, ettei ole ihan uppeluksissa.

Joulukuun 9.

Kuva
 Herkkukalenterin päivän luukku tuli avattua iltapäiväkahvin aikaan. Se paperikalenterin eilinenkin luukku on vielä avaamatta... Äsken kalenterin luo mentyäni havahduin, että myös maanantainkin luukku oli avaamatta. Nyt nekin on avattu. 

Joulukuun 8.

Kuva
 Vitsi millä vauhdilla tämä joulukuu etenee... Herkkukalenterin herkku maistui kahvin kanssa. Havahduin tätä kirjoittaessa, että perinteisen kalenterin luukku unohtui avata 😂. Herkkukalenterin kanssa ei tällaista ”tapaturmaa” pääse tapahtumaan. Päivän jouluisempi kuva

Joulukuun 7.

Kuva
 Tänään havahduin ajatukseen, että 9 työaamun jälkeen alkaa jouluvapaat. Tämä oli ilahduttava havahtuminen.  Herkkukalenterista tuli yllätys, yllätys herkku 🙈, myös aurinko yllätti läsnäolollaan. Olette varmaan kuullut Whamgeddonista. ”  Whamageddon  on internet- meemi  tai peli, jossa joulua edeltävänä aikana pyritään välttämään  Wham! :n kappaleen ” Last Christmas ” kuulemista. Jos meemiin osallistuva kuulee joulukuussa ennen joulua laulun, hän on ulkona pelistä ja yleensä kirjoittaa sosiaaliseen mediaan ”#whamageddon” osoituksena siitä, että on ”hävinnyt” pelin.” Törmäsin Suomi-versioon, Loirigeddoniin. Hiukan ristiriitaisin tunnelmin ”osallistun” siihen. Onhan tuo joululaulu nimenomaan Loirin esittämänä yksi suosikeistani.  Katsotaan kuinka pitkälle pääsen joulukuuta...

Joulukuun 6.

Kuva
  Luukku 6 oli jaettu ilo. Jaoimme herkun ukkokullan kanssa sopuisasti. Tänä vuonna oli erilainen itsenäisyyspäivä.      Hyvää itsenäisyyspäivää !

Joulukuun 5.

Kuva
Herkkukalenterin 5 päivän herkun annoin ukkokullalle, olinhan saanut itse herkutella jo neljänä päivänä. Hiukan nauratti, kun etsin päivän luukkua, enkä millään meinannut sitä löytää. Löysin oikean luukun kun hokasin, että tänään oli jo 5. päivä. Puita tuli tänään tehtyä. Halkominen on todella terapeuttista. Minun halkoma pino oli piirun pienempi kuin ukkokullan. Kuvassa minun kekoni.  Kotiin ajaessa oli ihana katsella valoja pimeydessä. Tänä vuonna on ollut enemmän kausivaloja kuin aikaisemmin.  Päivän jouluvalokuva on hiukan taiteellisempi. Se on napattu liikkuvasta autosta.

Joulukuun 4.

Kuva
 Tänään oli herkkukalenterissa iso luukku.  Työviikko humpsahti melkoista vauhtia, niin kuin nykyään aina. Pari viikko olisi uurastusta jäljellä, ennen jouluvapaan alkua. Viikonloppu menee taas puusavotassa. Tulee ulkoiltua ja kuntoiltua sitte koko viikon edestä kun viikon aktiviteetit jäi vähiin. Päivän joulun valo.

Joulukuun 3.

Kuva
Aamu alkoi kaffella ja tuorepuurolla. Viime jouluna lahjaksi saamani maidon vaahdotin on huippu. Kun haluan vähän extraa vaahdotan maidon kahviin. Joulukuun kolmannesta tuli samanlainen herkku kuin eilenkin. Eilen kirjoitin lumen sulaneen pois. Yön aikana oli taas terassin pinta muuttunut valkoiseksi.  Joulukuun kolmannen kuva.

2. Joulukuuta

Kuva
Herkkukalenterin 2. luukusta tuli herkullinen makeinen. Facebook muistoistani nousi esiin vuoden 2012 päivitys tältä päivältä. Päivityksessä päivittelin -18 asteen pakkasta. No, nyt ei ole pakkasta. Eilen satanut ohut lumikerros oli tänään sulanut ja mittari näytti nollaa eli ei ole vuodet veljeksiä.

Joulukuu ja luukku 1

Kuva
Ajatuksena oli mennä tänä vuonna perinteisellä joulukalenterilla, mutta ”SuloVilen” iski kaupassa ja hänkin itselleni Oreo kalenterinkin, kun halvalla sai. Ensimmäisen luukun perusteella sanoisin, että Tuo Oreo kalenteri oli hyvä hankinta. Illalla kuuntelin netistä elämäntapaluentoa. Voi kun osaisikin viedä kaikki matkan varrella saadut opit arkeen. Nyt homma on välillä vähempi, mutta useimmiten enempi hakusessa. Periksi ei täällä ei kuitenkaan ole annettu.  Illalla leikin ”nahkuria” ja korjasin nahkalompakkoa. Sinisella nuolella on alkuperäistä saumaa ja tuo vihreän nuolen sauma on korjaamani.  Ihan kelpo korjaus vaikka itse sanonkin. Nahkalompakko oli sisältä senverran hyvässä kunnossa, että kannatti korjata. Leppoisaa joulukuuta!

Marraskuun viimeinen

Kuva
 Marraskuu humpsahti vauhdilla, niin kuin aika nykyään tekee. Toista oli ennen... Tuorepuuro on edelleen aamupalasuosikkini. Viitenä aamuna viikossa on aamupalana tuorepuuroa. Perinteisesti tähän aikaa vuodesta mennään jo pakastemansikoilla, mutta tänään oli tuoreita mansikoita, joten piti ”juhlan kunniaksi” napata kuva. Eilisen ensimmäisen adventin kunniaksi kipaisin vintille hakemaan jo vähän jouluvaloja. Vielä maltoin mieleni muiden joulutavaroiden suhteen.

Verkkaista päivitystahtia

Kuva
Marraskuu vetelee viimeisiään ja havahduin, että tämä on vasta tämän kuun kolmas päivitys. Useampana iltana on ollut jo pädi kädessä, mutta... on ollut kiire, en ole jaksanut tai ei ole ollut inspiraatiota kirjoittaa. Potkua elämään on on tarpeen hakea, vaikka sitten väreistä tai miksei chileistä. Työpaikan tarjoamalta Pöperöproffan luennolta on haettu uutta buustia. Halkoja, halkoja, mainitsinko halkoja, niitä on tehty kaikki viikonloput. Ensi viikonloppuna urakka taitaa olla valmis. Perustukset odottaa hirsiä Hirretkin tuli tällä viikolla. Viikonloppuna mennään katsomaan (ja tekemään niitä puita)  tontille mitä siellä on tapahtunut. Jännittää! Puiden teon lomassa on välillä tehty ulkoruokaa, että jaksaa ahertaa. Arjen aktiivisuutta olen lisännyt tekemällä parina iltana viikossa 3-4 kilsan lenkin, mutta vieläkin pitäisi petrata. Viikonlopun aktiivisuus osuus on tullut pitkälti halkohommista ja aktiivisuusrannekin on kiittänyt aktiivisuudesta.

Kohti aktiivisempaa arkea

Kuva
Lähes puolisen vuotta on tullut pääosin työskenneltyä kotona. Välillä päivät ovat venähtäneet pitkiksi ja askeleita ei juurikaan tule kotinurkissa pyöriessä. Harvoin toki ihan noin surkeaa aktiivisuutta kuin noissa kuvissa. On kuitenkin aika aktivoitua.    Tällä viikolla olen joka päivä käynyt happihyppelyllä, toisin sanoen 40 - 60 min. köpöttelyilä, jotka on tuntuneet oikein piristäviltä. 

Marraskuu

Kuva
Marraskuu saapui yllättäen, lokakuu liukui vauhdilla sen alta pois. Pimeys on hipsutellut pikku hiljaa kunnes se otti kellojen siirron myötä jättiharppauksen.  Vauhti on hidastunut syksyn edetessä ja turhaa hötkyilyä on syytä välttää, että jaksaa tehdä sen kaiken mitä pitää.   Etätyöpäivänä arki on pahimmillaan ollut aika vähän aktiivista, vain koneella istumista Teamsia ja muuta härpäkkeitä käytellen. Mökkitontilla puuhailusta haetaan ja on saatu buustia viikkoon. Halon hakkaamiseen on jäänyt koukkuun. Välillä ollaan halottu pimeässä otsalampun auttamana.   Pimeyttä jaksaa kun tietää, että 8 viikon päästä päivä alkaa valaistumaan ja keväällä on asioita joita odottaa...  

Vahvasti lokakuussa

Kuva
Ollaan jo vahvasti lokakuun puolella. Säät on suosineet ulkoilua.         Viikonloppuna on myös vähän pelailtukin